lauantai 18. heinäkuuta 2015

Myssyjä myssyjä....



Mitäpä sitä sateisena päivänä muuta (voisi toki siivotakin :-C ) kuin ommella pari myssyä. Ainahan on käyttöä uusille päähineille.... ainakin voi testata, onko piirtämistä kaavoista mihinkään....

Ensin kokeilin Duran testilesin kaavaa tuollaiselle yksinkertaiselle päähineelle ja sitten heidän versiotaan suklaatyttöpäähineestä. Ohjeet löytyvät siis tuolta http://www.durantextiles.com/newsletter/documents/news_4be_08.asp


Kokeilin ensin tuota simppeliä pellavapäähinettä, jonka tein yksinkertaiseksi, mutta selkeästikin jotain jäi hahmottamatta, sillä tulos oli kovin erilainen.... juu ehkäpä auttaisi tuo päällikappaleen taittaminen, mutta ei nyt oikein innostanut. Kankaana on ohut puuvillabatisti, lankana valkoinen puuvillalanka, ja päähine on näkyviltä osin käsin ommeltu.



Sitten oli tuo suklaatyttömyssy. Kaava oli helppo, mutta myönnän, että piirsin sen omasta päästä, Duran Textilesin kaava oli vain suuntaa-antava... mutta melko samannäköisiä niistä silti tuli. Pitsivalikoimani on päässyt surkeaan kuntoon, mutta ne ovat onneksi helposti vaihdettavissa, mikäli tulee paremmat pitsit vastaan. Pitsin kiinnitystapa ei aukea, vaikka tuijotan seinälläni olevaa kopiota suklaatytöstä (eikä siinäkään kopiossa ole värit muuten oikein, vaikka ostettu samasta paikasta, missä aito on näytillä!!!).

Molemmat myssyt on vuoritettu ohuella pellavalla, päällys on silkkiä (keltainen ja sininen on vähän tasaisempaa dupionia, valkoinen todella römpsyistä). Pitsit ovat siis jotain polyesteria, mutta kelpanevat tähän hätään. Kaikki näkyvät ompeleet on käsinommeltuja.



Ja pitihän sitä tehdä pari perusmyssyäkin, jotka nimesin Elizaksi ja Obedienceksi. Obedience luonnollisesti tuo, jossa on hyvin särmät laskokset. Myssyt ovat takuulla ainutlaatuiset, sillä leikkasin ne suoraan kankaasta ilman kaavoja, kangasta kun oli hyvin rajattu määrä, niin niistä tuli juuri sellaiset kuin kankaasta riitti. Mutta kyllä ne päähän (ainakin pieneen) mahtuvat. 

Kankaana puuvillabatisti, lankana valkoinen puuvillalanka eikä näkyviä koneompeleita.




HSF/M'15 Challenge #7: Accessorise




What the item is: Four 18th century Caps

Fabric: For upper caps dupion (!) silk (white, blue, yellow) and linen for lining, for lower caps cotton batiste

Pattern: For upper caps Duran Textiles chocolate girl caps pattern more or less (it was more like a guideline), the lower caps are my own patterns

Year: 18th century

Notions: Cotton and silk thread, polyester (!!!) lace (but that's easy to change when I find better)

How HA is it? Materials (cotton, silk, linen) are ok, but dupion is not. Poly lace not. And all the invisible seams are machine sewn. 

Hours to complete: two days, working very lazy

First worn: not yet

Total cost: All from stash


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti