tiistai 21. toukokuuta 2013

Sotaa Hangonniemellä

Viikonloppuna Uudenmaan Karoliinit suojelivat nuorta kreiviä Skyndalenin metsissä kreivin pyrkiessä turvaan Turkuun. Miehet taistelivat ja naiset muonittivat - ja olivat lopulta viimeisiä leirin puolustajia.

Kaikki kuvat: Markku Arvonen


Leirin pystytys alkoi ripeästi....

... eikä vaimoihmistenkään ollut hyväksi jouten olla.

Myös nuori kreivi joutui tekemään osansa töistä - ja ahkerasti tekikin.

Sotilaat kutsuttiin riviin... 

... joita vaimoihmiset sitten pääsivät pällistelemään.

Leirin yhteinen kokoontumispaikka oli myös kokoontumispaikka, 

jossa oli mukava nauttia aamupuuroa, joka oli tehty uudella padallani. 

Leirin aamutoimien jälkeen oli vuorossa

aamurukous, johon osallistuivat 

kaikki sillä hetkellä leirissä olleet. 

Aamurukouksen jälkeen olikin aika lähteä sotimaan ja varmaan kuolemaan, 

tosin leirille ei näitä laukauksia kuulunut, 

vaikka niitä useampi varmaan ammuttiinkin. 

Mutta miksi suomipoika juoksee pakoon??

Naisten tehtävä oli siis olla se viimeinen puolustuslinja,  

vaikka huonosti siinäkin melkein kävi.

Onneksi loppu oli kuitenkin onnellinen.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!


Sunnuntaina oli taistelunäytös hankolaisille - näyte ensi vuoden tapahtumista. 


Kun miehet lähtivät taisteluun....

... jäivät vaimoihmiset jälleen leiriä puolustamaan... 

... vaikka juoruiluksi se taisi mennäkin.

Mutta kyllä siellä sodittiinkin ;-) 



Mukana olivat 
Uudenmaan Karoliinit - Nylands Karoliner


Rautpohjan tykkiryhmä

 Fotdragonerna från Göteborg

 Venäläiset musketöörit

 Venäjän tykistö






Ja me kaikki 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti